TEEA JÄSKE
Ekologinen
kansalaisyhteiskunta, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, terve työelämä
Meille on myyty
yhteiskunta, jossa kaikki on kaupan. Julkisen talouden säästöt,
elämisen kustannusten nostaminen ja jokaisen vastuu omasta
elämästään siinä samalla. Minusta meidän pitää välittää.
Turku on rakas kaupunki,
erityisen rakas on oma asuinalueeni Raunistula. Mutta Turku on
kuuluisa taudistaan, ja ihan syystä. Valtuuston kokoonpanoon on
saatava muutos, kahden suurimman puolueen keskinäinen kaupanteko on
lopetettava ja päätöksentekoa avattava.
Kaupunki ei ole yritys
vaan yhteisö. Jokaisella on oltava oikeus toteuttaa itseään ja
saada äänensä kuuluviin. Lähipalvelut ovat oman asuinalueen
kirjasto, koulu, terveysasema, neuvola, nuorisotalo. Kunnan omana
työnä tuotettuina ne luovat lähityöpaikkoja, ovat tärkeitä
toimivan arjen ja alueellisen oikeudenmukaisuuden kannalta ja ovat
myös osa ympäristöystävällistä yhteiskuntaa.
Tarjolla siis 32-vuotias
ehdokas Raunistulasta. Koulutukseltani olen artesaanipuuseppä ja
muotoilija. Olen kahden lapsen äiti, tällä hetkellä kotona
nuorimmaiseni kanssa. Olen toiminut aktiivisesti kansalaisliikkeissä
julkisten lähipalvelujen, rasismista vapaan yhteiskunnan ja
ympäristön puolustamiseksi.
Teea Jäske
teeajaske.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti