LEENA IKÄLÄINEN
Viitaten (TS. 11.9) "Viisi terveysasemaa sulkulistalla Turussa"-kirjoitukseen.
Viitaten (TS. 11.9) "Viisi terveysasemaa sulkulistalla Turussa"-kirjoitukseen.
Mahtaako olla aivan loppuun asti
ajateltu säästötavoite, kun jälleen kerran puututaan jo nyt
heikoissa kantimissa oleviin peruspalveluihin.
Toteutuessaan
tämä malli saa aikaan hallitsemattoman kaaoksen varsinkin täällä
Mäntymäen terveysasemalla, jossa myös itse työskentelen. Jo
nykyiselläänkin potilasvirrat kyseiselle asemalle ovat lisääntyneet
ja tämä puolestaan on ruuhkauttanut sekä vastaanoton että
ajanvarauksen.
Onneksi sosiaali- ja terveystoimi
suhtautuu sulkuihin nihkeästi, eikä tällaisessa asiassa saa antaa
periksi. Ihmisillä pitää olla oikeus ja mahdollisuus avun
saamiseksi myös joulukuussa.
Joulunakin on oikeus sairastaa.
Joillekin kyseinen aika saattaa aiheuttaa lisääntynyttä
yksinäisyyttä ja ahdistusta, joten apua on myös silloin oltava
tarjolla.
Mikä olisi se suodatin, jolla potilaat
valittaisiin vastaanotolle? Jo nykyiselläänkin voi
kiireellisyysluokitus olla hankala selvittää. Entä kenellä on
vastuu, kun hoitojonot ja -virheet lisääntyvät?
Ennaltaehkäiseviin toimiin pitäisi
myös satsata enemmän ja mahdollisimman pian. Ei ole järkevää
taloudenpitoa supistaa jatkuvasti henkilökunnassa, olipa kyse sitten
vanhustyöstä tai terveyspalveluista.
Jos työt jaettaisiin useamman tekijän
kesken, voitaisiin työvoiman saatavuutta parantaa ainakin muutamalla
vuodella.
Nyt jäitä hattuun siellä
peruspalvelulautakunnassa! Ehdoton ei terveysasemien suluille!
Myös päättäjien olisi syytä
osallistua meneillään oleviin säästötalkoisiin, esimerkiksi
alentamalla palkkojaan vaikkapa määräajaksi. Kyllä
säästötalkoisiin kuuluu kaikkien osallistua, siis virka-asemasta
riippumatta.
Moni on varmaan pahoittanut mielensä
lukiessaan johtavien virkamiesten kohtuuttoman suurista
palkankorotuksista ja samaan aikaan valitetaan suurista kuluista,
joita peruspalveluiden tuottaminen on saanut aikaan. Tavallisen
kansalaisen oikeustajuun ei tällainen malli oikein istu.
Leena Ikäläinen
lähihoitaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti