KAIJA KIESSLING
Valta kuuluu kansalle
Olen ollut tinkimätön lasten- ja
vanhustenhuollon sekä vammais- ja terveyspalvelujen puolustaja –
siis julkisten palvelujen puolesta puhuja ja toimija. Myös
valtuustossa yli 10 vuotta. Nyt olen eläköitynyt, ja samat asiat
huolestuttavat edellen. Mutta miksi?
Turussa päätöksiä valmistellaan
kabineteissa kuulematta kuntalaisia. Näin kävi mm.
Martin ja Mikaelin kirjastojen ja Luolavuoren vanhainkodin lakkauttamisessa. Ei
kuultu kirjastojen käyttäjiä, ei Luolavuoren vanhuksia, omaisia,
ei henkilökuntaa. Kuntapäättäjien päätökset eivät
korreloikaan kuntalaismielipiteiden kanssa, ilmenee valt.tri Johanna
Kallion väitöstutkimuksessa. Ihmiset uskovat, että kunnassa on
annettu kaikki valta valtuutetuille ja johtaville virkamiehille
neljäksi vuodeksi. ” Ei asialle mitään voi, on ne jo päättäneet
sen...”ajattelevat ihmiset. Niin ei saa olla! Ei se niin mene.
Demokratiaan kuuluu, että myös
vaalien välillä kuullaan kansalaisten mielipiteitä asioissa, jotka
ovat oleellisen tärkeitä koko kunnalle tai jollekin väestönosalle
tai kaupunginosalle.
Jatkossa on kehitettävä myös
kunnanosavaltuustoja ja osallistuvaa budjetointia demokratian
parantamiseksi, sillä valta kuuluu kansalle! Ei eliitille
kabinetteihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti